Olen 33-vuotias FM ja olen toista kertaa ehdolla Mynämäessä. Arki pyörii kahden lapsen harrastuksien parissa ja kunnanvaltuutetun tehtävissä. Toimin myös toiminimiyrittäjänä.
Nykyisen valtuustokauden aikana olen toiminut muun muassa Mynämäen kunnan kunnanhallituksen varajäsenenä, sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana ja teknisen lautakunnan jäsenenä. Olen myös elinvoimatyöryhmän jäsen sekä Mynämäen yritysvoiman varajäsen. Olen edustanut Mynämäkeä Rasekon yhtymävaltuustossa ja toiminut Rasekon tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Sivistyslautakunnan jäsenenä olen päässyt Varhan monikulttuurisuusneuvoston jäseneksi. Toimin Mynämäen SDP:n puolueosaston puheenjohtajana, joten vapaa-aika kuluu yhdistyksen asioissa ja jos aikaa jää, niin vietän
sen videopelien parissa.
Minulle tärkeää
Lasten ja nuorten turvallinen arki ja opiskelu
Turvalliset liikennejärjestelyt, petokuljetukset ja opetus opetussuunnitelman mukaisissa tiloissa. Lukio on säilytettävä ja kehitettävä.
Viihtyisä ja kasvava Mynämäki
Mahdollisuus löytää sopivan asunnon Mynämäestä. Sujuva kulkeminen eri kuntiin ja monipuoliset harrastukset eri-ikäisille. Kirjasto, museot sekä uimahalli tarjoavat kuntalaisille erilaisia palveluita ja aivan läheltä.
Henkilöstön hyvinvointi
Kilpailukykyiset palkat, riittävä henkilökunta ja viihtyisät tilat takaavat laadukkaan tuloksen.
Veronika on ollut ehdolla kuntavaaleissa 2021. Hänen luottamuustehtävät Mynämäessä toimikaudella 2021-2025:
Kunnanvaltuutettu, jäsenyys
Kunnanhallitus, varajäsenyys
Kasvatus- ja sivistyslautakunta, varapuheenjohtajuus
Tekninen lautakunta, jäsenyys
Rasekon tarkastuslautakunnan puheenjohtajuus ja yhtymävaltuuston jäsenyys
Elinvoimatyöryhmä
Mynämäen yritysvoima, varajäsenyys
Monikulttuurinen neuvosto (Varha)
